ViVe2-YKV 1-2 (1-7,2-1,k2-3)
YKV aloitti ulkokautensa harjoitusottelulla Vimpelin Vedon kolmosjoukkuetta vastaan keväisessä säässä Lappajärvellä. Ottelu oli käytännössä ensimmäinen kerta, kun miehistö kokoontui yhteen. Muutamien joukkueiden luovuttua sarjasta on YKV:stä tullut melkoinen sekoitus pohjalalsita pesäpallokulttuuria, kun rosterista löytyy ”ykv:läisten” lisäksi pelaajia Lapualta, Ylihärmästä, Lappajärveltä, Vaasasta jne. Tähän lähtökohtaan nähden ottelu meni erinomaisen hienosti ja peli näytti jo nyt valmiimmalta kuin esimerkiksi viime kaudella kertaakaan.
Itse ottelussa ensimmäisen jakson vei suvereenisti YKV 7-1. Monipuolisilla lyönneillä Kilpa-Veljet teki tilanteita ja löi miestä kotiin. Viuhkavelho Polvi-Lohikoski olikin ihmeissään pelin rullaamisesta koleassa säässä. Toinen jakso oli kylmän kangistamaa ja sen vei vimpeliläiset niukasti 2-1. Tilanteita ei tullut enää kummallekkaan joukkueelle siihen malliin kuin ensimmäisellä jaksolla
Lopuksi pelatun kotiutuslyöntikilpailun aloitti YKV takomalla kolme juoksua. Mainitsemisen arvoista on se, että YKV:n kolmannen juoksun toi vasta D-pojissa pelaava Jere Polvi-Lohikoski. Taitaa Polvi-Lohikosken nimi komeilla vielä pitkään YKV-paidan selässä. Vimepeli pääsi omalla tasoittavalla juoksun päähän, mutta tasoitusjuoksua se ei pystynyt tekemään.
YKV aloittaa runkosarjan perjantaina 22.5 klo. 18.30 Koskenkorvan kokenutta joukkuetta vastaan Ylistaron Urheilupuistossa.
YKV:n kokoonpano
1. Panu Lauttamus 3k
2. Janne Polvi-Lohikoski 1v
3. Jari Kujanpää s
4. Risto Sarvikas 2p
5. Teemu Hautamäki 3p
6. Toni Verto 3v
7. Niko Kuoppala L
8. Henri Kuismanen 2v
9. Pasi Kangasmäki 2k
10. Marko Mäki
11. Niko Lehto
12. Jere Polvi-Lohikoski