Keltamustien kevättalven varsin laaja rosteri on kutistunut ikävien loukkaantumisten myötä melko pieneksi. Muutaman vuoden kenttien laidoilla viettänyt Maila-Jussit-kasvatti Ville Rinta-Hynnilä hyppää mukaan rinkiin loppukaudeksi, ja on kokoonpanossa jo huomenna Vimpelin Vetoa vastaan.
Rinta-Hynnilä on pelannut suurimman osan pesisvuosistaan Maila-Jussien kokoonpanossa, jonka lisäksi hän vietti yhden vuoden Koskenkorvan Urheilijoiden kakkosjoukkueen mukana. Yhteensä hän on ehtinyt pelaamaan 91 peliä Suomensarjaa, joissa hän on lyönyt 7+56 ja tuonut 32 juoksua.
Uutta vahvistusta pienestä pitäen valmentanut pelinjohtaja Marko Honkaniemi uskoo, että Rinta-Hynnilä pystyy auttamaan pitkään tukossa olleessa sisäpelissä. Myös ulkopeliin ”Hynestä” saadaan yksi rautainen räpylä lisää.
– Hän on erittäin tuttu kaveri. Olen valmentanut häntä noin 6-vuotiasasta 18-19-vuotiaaksi saakka ja parina vuonna sen jälkeenkin. Hän on luotettava ulkopelaaja: räpylä on ollut aina timangia. Sisällä hän on hyvä kotiuttaja ja vaihtolyöjä. Uskon, että hän pystyy auttamaan joukkuetta vaikeassa tilanteessa, Honkaniemi luottaa.
Rinta-Hynnilä on pitänyt pesäpallosta taukoa muutaman vuoden. Jo talvella miehellä kävi mielessä ajatus paluusta, mutta nyt comebackiin löytyi sopiva sauma.
– Talvella jo kyseltiin, tulisinko kehiin. Silloin oli ehkä sellainen olo, että olisi voinut lähteä, mutta sittemmin palo vähän himmui. Nyt kun on taas kesäkelit, juhannus takana ja aurinko lämmittää, tuli hiljalleen takaisin ajatus, että olisi kiva käydä edes vähän lämimässä, Rinta-Hynnillä taustoittaa.
Kilpa-Veljien mittava sairaslista tarjosi mahdollisuuden Rinta-Hynnilälle Suomensarja-peleihin jo tälle kesälle.
– Tunnen monen tästä porukasta jo entuudestaan, joten palaset loksahtivat siten kohdalleen. On kiva tulla auttamaan tähän vielä loppukaudeksi. Pidetään hauskaa ja mennään posin kautta loppuun asti kunnialla tämä kausi. Katsotaan, mihin saakka se vie, Rinta-Hynnilä linjaa.
Tänään myös ratkesi, että Keijo Saarenmaa on koko loppukauden sivussa.