Keltamustat metsästävät edelleen avausvoittoaan, kun Seinäjoen Maila-Jussit haki helatorstaina kaksi sarjapistettä Taro-areenalta. Seinäjokelaisten voitto irtosi jaksoin 1-2 (2-5, 10-4, 1-2).
Pienestä se oli kiinni taas kerran. Tilastollisesti pelit sujuvat pääsääntöisesti varsin hyvin ja tilanteita saadaan luotua, mutta pienet virheet ovat koko alkukauden maksaneet kohtuuttoman kovaa hintaa ja pisteitä näihin sulanut jo useampikin.
Kahta edellistä peliä keltamustat ovat hallinneet, mutta ne eivät ole kääntyneet voitoiksi. Esimerkiksi Maila-Jusseja vastaan juoksuja, tilanteita ja kärkilyöntejä tuli Kilpa-Veljille enemmän, mutta silti vierailijat korjasivat kaksi pistettä.
– Olimme niskan päällä, mutta emme pysty tällä hetkellä muuttamaan hallintaa pisteiksi, keltamustien kakkospelinjohtaja Marko Honkaniemi harmittelee.
Avausjaksolla muutama ulkopelivirhe maksoi juoksuja vastustajalle, ja muutaman pinnan vierailijat onnistuivat lyömään hyvillä lyönneillä. Oma sisäpeli oli vielä hieman nihkeää ja tulosta alkoi tulla vasta avausjakson viimeisessä vuoroparissa.
Päätösvuoroparin aloittavalla Ossi Maunula kotiutti Miika Paasimäen ja Niko Honkaniemi Oskari Mäkelän. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet, kun seinäjokelaiset johtivat ennen vuoroparin alkua lukemin 5-2.
– Ensimmäisellä jaksolla kävi vähän sama kuin Kannuksessa: vuoro katkesi vitoseen ja koko jakso pyöri vähän väärästä kohtaa. Ulkona annoimme vähän helppoja pinnoja muutaman, Honkaniemi manaa.
Toisen jakson alku oli melko synkkä. Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla seinäjokelaiset siirtyivät 3-0-johtoon, mutta tasoittavalla Maila-Jussien pienellä avustuksella päästiin kuitenkin juoksun päähän.
Toisen lopettavalla hanat kuitenkin aukesivat toden teolla ja Kilpa-Veljet vei toisen vuoroparin nimiinsä 7-0-lukemin. Ensin Oskari Mäkelä pääsi tyhjentelemään kenttää ja kotiutti kärjestä Keijo Saarenmaan ja Paasimäen. Heti Mäkelän lyönnin perään Tuomas Rajahalme puhkaisi seinäjokelaisten kentän kahden juoksun arvoisesti: Mäkelä ehti kotiin ja Rajahalme kiersi kunnarin.
Rajahalme ehti seuraavaksi kotiin itse Honkaniemen lyönnillä. Vuoroparin lopulla Rajahalme löi vielä Paasimäen kotiin ja Oskari Jaakkola Mäkelän, joten vuoroa vaihdettiin keltamustien 9-3-johtoasemassa.
Loput jaksosta pelattiin pois ja lopulta lukemat kirjattiin 10-4 Kilpa-Veljille, kun Honkaniemi onnistui kotiuttamaan vielä Saarenmaan. Tämä takasi sen, että edessä oli supervuoro.
– Toisen jakson pelasimme kauden selkeästi parasta pesäpalloa. Saimme sitä iloista lyöntipeliä auki, mitä me olemme pitkään hakeneet. Olimme erittäin hyviä toisella jaksolla, pelinjohtaja kiittelee.
Supervuoro alkoi sisältä ja vieraiden lukkarin pienellä avustuksella keltamustat järjestelivät yhden juoksun. Juoksun löi Maunula ja toi Saarenmaa. Superin ulkovuoroa leimasivat kuitenkin pienet ulkopelivirheet: muutama palo SMJ:n kärjestä jäi tekemättä ja lopulta Topias Tepon takakentälle suuntautunut lyönti oli kahden juoksun arvoinen. Tällä ehtivät kotiin Joona Kettunen ja Tomi Ritola.
– Oli lähellä, ettei Jaakkola (Oskari) olisi saanut katkaistua sitä lyöntiä. Se jäi kaivelemaan, että sillä lyönnillä ei olisi saanut tulla kahta juoksua, vain yksi. Siinä taittolinja vähän epäonnistui ja peli oli siinä, pelinjohtaja kertaa.
Vielä voittotili on avaamatta, mutta sarjassa on pelattu paljon ristiin, joten tilannetta ei ole missään nimessä vielä ratkaistu suuntaan tai toiseen. Seuraavaksi Kilpa-Veljet matkaa ensi viikon keskiviikkona Peräseinäjoelle Toiveen vieraaksi. Peräseinäjokelaiset ovat ottaneet lukua koko alkukauden ja tavoitteena on saada rullaamaan toisella jaksolla nähty iloinen peli myös Peräseinäjoella.
– Pienestä se oli taas kiinni. Toinen jakso osoitti, että pystymme pelaamaan niin hyvin, ettei meidän tarvitse ketään tässä sarjassa pelätä. Meidän vaan pitää saada peli siihen moodiin, mitä toisella jaksolla nähtiin tänään, Honkaniemi päättää.
Toisella jaksolla nähtiin myös ikävä tilanne, kun etenijäjokeri Marko Mäki loukkaantui ja miehen kausi saattaa olla paketissa. Energisimmäksi pelaajaksi valittiin tällä kertaa Rajahalme, jonka kunnari oli avaamassa sisäpeliä toisella jaksolla.