Naisten maakuntasarjajoukkue on saavuttanut pelien puolesta runkosarjan puolivälin. Kausi ei olisi voinut juuri paremmin mennä, sillä seitsemästä ensimmäisestä pelistä on taskussa kuusi voittoa ja yksi tappio supervuorossa. Pisteittä ei ole jääty vielä kertaakaan.
Naisten kausi alkoi toukokuun alkupuolella sarjatulokas Alajärven Ankkurien vieraana. Erityisesti sisäpeli oli ensimmäisessä ottelussa hieman tukkoista ja se aukesi kunnolla vasta toisella jaksolla, kun joukkueen kapteeni Enni Ritari puhkaisi alajärveläisten takakentän neljän juoksun arvoisesti. Lopulta avauspelistä irtosi 2-1-voitto supervuoron jälkeen.
– Jonkinsorttista alkukankeutta oli havaittavissa ensimmäisessä pelissä, mutta sen jälkeen olemme onneksi saaneet välillä tosi hyvin myös sisäpeliä rullaamaan. Oikeastaan sisäpelionnistumisten kautta aina koko peli lähtee paremmin rullaamaan, Ritari kertoo ja jatkaa:
– Kunhan saadaan sisäpelissä muutama onnistuminen alle, niin tuntuu, että kaikki pystyvät aina vähän hellittämään otettaan ja peli lähtee kunnolla pyörimään. Sen sijaan tiukan paikan tullen menee edelleen sisällä vähän puristamisen puolelle ja siinä meillä olisi parannettavaa.
Voittotili on karttunut kuudella voitolla, joten siinä mielessä kaikki näyttää varsin erinomaiselta. Vaikka hiottavaa olisikin, ollaan keltamustissa tyytyväisiä siihen, missä puolivälissä kautta mennään. Ainoa tappio tuli Ylihärmän Pesis-Junkkareita vastaan kesäkuun ensimmäisessä pelissä, jossa ylihärmäläiset onnistuivat supervuron aloittavalla sisällä repimään kuuden juoksun eron Taro-areenalla.
”Odotusten mukaan on mennyt ja olemme aikataulussa, jopa vähän edelläkin sitä” – Janne Polvi-Lohikoski
Superin tasoittavalla ylistarolaiset pääsivät vielä neljän juoksun päähän, mutta lopulta vuori oli liian suuri kiivettäväksi.
– Tämänhetkinen voittosaldo tietysti miellyttää ja taisteluitta ei sitä yhtä hävittyä superiakaan annettu. Ylihärmä-pelistä jäi kuitenkin päällimmäisenä onnistunut olo koko joukkueelle. Alkukauden näytöt ovat vahva merkki siitä, että talvella olemme keskittyneet oikeiden asioiden treenaamiseen, Ritari myhäilee.
Viimeisessä ottelussa ennen taukoa keltamustat kohtasivat Mailattarien toisen maakuntasarjassa pelaavan joukkueen. Mailattarien pääasiassa junioreista koostuvan joukkueen Kilpa-Veljet voitti jo aiemmin kahdesti ja nyt myös Mailattarien toinen vanhemmista pelaajista koottu joukkue kaatui Taro-areenalla suoraan jaksoin 2-0 (5-1, 20-5).
Kesän ensimmäisestä hellepelistä ei muodostunut spektaakkelia, vaan tällä kertaa perusduuni riitti kolmeen pisteeseen. Väsymystäkin oli havaittavissa pelin edetessä.
– Ei kukaan meistä mitään ihmeitä esittänyt. Ensimmäinen jakso meni tutulla kaavalla: teimme omat palot ja teimme myös Mailattarien palot ihan rehellisesti sanottuna. Mutta teimme riittävän jaksovoittoon, keltamustien pelinjohtaja Janne Polvi-Lohikoski sanoo.
Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen enemmän keltamustat kenttätapahtumia hallitsivat etenkin sisäpelissä.
– En tiedä, alkoiko toisella jaksolla vaasalaiset hieman väsymään, kun vuoronvaihdot alkoivat venymään. Löimme palloa läpi ja peli ratkesi siihen. Loput pelistä odoteltiin, että loppuisi jo. Varmaan tämä ensimmäinen hellepeli teki sen, että oikein kukaan ei meinannut jaksaa kunnolla, Polvi-Lohikoski arvelee.
Myös pelinjohto-osastolla alkukauden saldo on miellyttänyt. Tavoitteeksi asetettu nousufinaalipaikka on täysin realistinen alkukauden otteluita peilaten.
– Kausi on ollut erittäin nousujohteinen. Odotusten mukaan on mennyt ja olemme aikataulussa, jopa vähän edelläkin sitä. Toki välierät pitää voittaa ennen oikeita nousupelejä, mutta pudotuspelitavoite on hyvin omassa taskussa, Polvi-Lohikoski kiittelee.
Joukkueesta löytyy siis peli-iloa lähteä voittamaan jokaista kauden ottelua.
– Oma pelifiilis on aika huipussaan ja puhun varmasti muidenkin puolesta, että mitä useampi voitto on alla, sitä tarmokkaammin lähdemme seuraavaan peliin: nälkä kasvaa syödessä, Ritari naurahtaa.
– Henkilökohtaisesti on ehtinyt tulla kauden aikana sekä onnistumisia että epäonnistumisia, mutta meillä on onneksi tällainen tiimi, jossa jokainen vuorollaan paikkaa toistensa hönöilyjä, Ritari jatkaa.
Naisilla on edessään nyt kolmen viikon pelitauko, jonka aikana ehtii kerätä happea. Osalla joukkueesta on ollut pieniä vaivoja, jotka ovat vaikuttaneet pelaamiseen, mutta nyt tauon aikana ehtii korjailla paikkoja kuntoon.
”Todennäköisesti mennään tauko hieman kevyemmin ja keskitytään ennen kaikkea palautumiseen” – Enni Ritari
Pelinjohtoon tulee myös tauon jälkeen muutoksia, sillä ykköspelinjohtajana toiminut Polvi-Lohikoski jättää loppukauden viuhkassa väliin työ- ja pelikiireiden vuoksi. Näin ollen viuhkan ottaa lapaseensa kakkospelinjohtaja Toni Myllyniemi ja kakkospelinjohtajan paikalle asettuu miesten joukkueesta tuttu Jukka Polvi-Lohikoski.
– Nyt koittava pieni hengähdystauko on ihan paikallaan. Meistä valitettavan moni paikkailee tähän mennessä kertyneitä vammojaan. Palautumisaika on jäänyt jokaisella vähän kortille, kun kalenterissa on ollut peliä pelin perään, kapteeni sanoo.
Tauolla ehtii ottaa hieman rennomminkin.
– Vietämme parin viikon tauon paitsi tietysti Provinssin, myös reenien parissa. Todennäköisesti mennään tauko hieman kevyemmin ja keskitytään ennen kaikkea palautumiseen, että olemme koko joukkue juhannuksen jälkeen taas iskukunnossa, Ritari päättää.
Alkukauden ottelut:
12.5.2019 | 17.00 | Alajärvi-Ylistaro | 1-2 (6-2, 3-5, 2-3) |
14.5.2019 | 18.00 | Ylistaro-Mailattaret2 | 2-0 (7-6, 8-5) |
21.5.2019 | 18.30 | Mailattaret2-Ylistaro | 1-2 (8-8, 3-3, 1-2) |
25.5.2019 | 16.00 | Ylistaro-Nurmo | 2-0 (6-0, 15-1) |
27.5.2019 | 18.00 | Ylistaro-Alavus | 2-0 (35-5, 6-3) |
3.6.2019 | 18.00 | Ylistaro-Ylihärmä | 1-2 (4-8, 13-5, 2-6) |
6.6.2019 | 18.00 | Ylistaro-Mailattaret1 | 2-0 (5-1, 20-5) |