Miesten suomensarjassa kausi on edennyt yli puolivälin, joten nyt on aika vetää hieman yhteen mennyttä ja tulevaa. Joukkue koki täksi kaudeksi isoja muutoksia pelaajistossa ja oli lähes selvää, että talven harjoitusottelut tulevat menemään suurimmaksi osaksi oikeita koostumuksia etsiessä. Oikeaa sapluunaa ei kauden avaukseen mennessä ollut vielä ihan löytynyt varsinkaan ulkopeliin eikä osittain myös sisäpeliinkään. Kilpa-Veljien kausi alkoi jopa historiallisen huonosti peräti viidellä perättäisellä tappiolla. Jokaisesta tappiosta joukkue ammensi lisää ja päät eivät missään välissä painuneet maata kohti, vaan pelaajat ja valmennus tiesivät, että joukkue pystyy parempaan.
Runkosarjan kolmas ottelu Kannusta vastaan antoi jo merkkejä paremmasta. Se antoi myös uskoa YKV:lle, että kaikki joukkueet ovat voitettavissa tässä sarjassa. Kauden viides ottelu, joka pelattiin Vetelissä alkoi jo näyttämään siltä pesäpallolta, jota joukkue haluaa pelata. Yhteispeli ulkopelissä alkoi viimeinkin toimimaan ja sisäpeli antoi jälleen mahdollisuuden voittoon. Ensimmäinen voitto antoi kuitenkin vielä odottaa kuudenteen peliin, jossa YKV otti vapauttavan ja puhtaan 2-0 voiton Haapajärvestä. Voiton merkitys oli äärimmäisen suuri, sillä viimeisestä viidestä ottelusta Kilpa-Veljillä on neljä voittoa ja ainoastaan yksi tappio kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
– Pelaajarunko hieman vaihteli alkukaudesta liikaa. Nyt olemme päässeet harjoittelemaan ja pelaamaan samalla pelaajistolla, ja se näkyy otteissamme. Olemme pystyneet kääntämään useita tiukkoja pelejä eduksemme – se on kasvattanut myös luonnetta joukkueella, kertoo Jukka Polvi-Lohikoski.
Joukkueen ykköskärki on tehnyt viime peleissä tilannetta varsin mukavasti kotiutusosastolle ja lyöjäjokerit Niko Honkaniemi ja Arttu Saari ovat olleet hyvässä iskussa! Kärkilyöntitilastossa Janne Polvi-Lohikoski hengittää kärkikolmikon niskaan. Honkaniemi puolestaan siirtyi Vaasa-ottelun jälkeen lyöjätilaston kärkeen tehoilla 4+39.
– Täytyy olla tyytyväinen omaan lyöntipeliin. Tänä vuonna sain hyvän talven alle ja paljon lyöntitoistoja, sitä kautta tulostakin on syntynyt. Osasyy lyötyjeni määrälle on myös hyvin toiminut kärkikolmikko, joka on tehnyt tilannetta kovalla prosentilla, tuumii Honkaniemi.
Joukkuetta kolmatta kautta putkeen kipparoiva Arto Ruuhinen on yksi pelaajista, jotka ovat joutuneet lähes pakon sanelemana opettelemaan kauden edetessä uusia rooleja. Kopparina lähes koko uransa pelannut Ruuhinen siirtyi alkukauden jälkeen polttolinjaan ja onkin täyttänyt paikkansa hienosti!
– Pelipaikka vaihtui hieman pakon sanelemana, eikä niinkään omasta halusta. Miehiä oli telakalla ja valmennusjohto kysyi, onko polttolinjassa pelaaminen mahdollista. Hetken mietittyäni sanoin, että jos se on teidän mielestä paras vaihtoehto, niin sillä mennään. Täytyy nyt sanoa, että pelipaikan vaihdos on jopa virkistänyt vanhaa miestä, taustoittaa Ruuhinen.
Kilpa-Veljet matkustaa tänään Kannukseen, jossa se kohtaa Uran toistamiseen tälle kautta. Ensimmäinen peli Urheilupuistossa oli tiukka, mutta kannuslaisten ulkopeli oli rautaa – kuten se on tällä kaudella kauttaaltaan ollutkin. Tämän päivän vastustaja kuuluu siis sarjan ehdottomaan eliittiin ja on hävinnyt ainoastaan yhden pelin koko kaudella, joten YKV:llä on tänään erittäin kova haaste edessään.