YKV:n pesäpallojaosto järjestää jälleen iltabileet Joutopäivillä 6.-7.7-2018 yhteistyössä Ravintola Taron kanssa. Perjantai-iltana nautitaan paikallisesta soitosta, kun Ville Karhun rytmittämä Beatpanimo nousee lavalle yhdessä kauhavalaislähtöisen Tapani Kankaan kanssa. Perjantaina kisaillaan myös perinteisesti Joutopäivien karaokekunkku- ja -kuningatar titteleistä. Lauantaina vuorossa on laihialainen Arvolisäveljet Bändi ja illan kruunaa kaikkien aikojen mäkikotkan, Matti Nykäsen show!
Tapani Kangas feat. Beatpanimo
Perjantaina illan aloittaa Beatpanimo, joka tulee soittamaan kaikkien tuntemia kappaleita Suomirockista aina heviklassikoihin asti. Beatpanimo soittaa nyt kolmantena vuotena peräkkäin Joutopäivillä pitkän setin, kun alkuillasta bändi soittaa omalla kokoonpanolla solistinaan Tomi Loukola ja illan päättää setti kauhavalaislähtöisen Tapani Kankaan kanssa.
Tapani Kangas on ehtinyt olemaan monessa mukana. Menestyminen Tangomarkkinoilla sekä aktiivinen keikkailu trubaduurina sekä useiden eri kokoonpanojen kanssa on luonut miehelle laajan ja kaikenkattavan repertuaarin kappaleita aina ikivihreistä pop-rock klassikoihin ja uusimpiin hitteihin.
Vuosittainen keikkamäärä ja rento vilpitön ote kertoo miehen suosiosta haluttuna artistina kaikenlaisiin tapahtumiin.
Perjantai-ilta mennään teemalla ”Hittejä monelta vuosikymmeneltä”. Hieno bändi ja taitava laulaja on niin hyvä yhdistelmä, että tämä on nähtävä ja ennen kaikkea kuultava.
Taron sisätiloissa Härmän Jokke tuomaroi ja vetää Joutopäiväkaraoke Kunkku ja kuningatar-kisan. Joten kaikki karaoketaitajat paikalle kisaamaan.
Matti Nykänen illan päätähtenä
Lauantaina tunnelmaa lämmittää laihialainen Arvonlisäveljet Bändi, joka soittaa oman tuotantonsa lisäksi Suomirockia mm. Haloo Helsinkiä, Garboa, Vesteristä, Suvi Teräsniskaa, Apulantaa ja paljon muita hittejä kaikkien tuntemilta artisteilta.
Illan päätähti on kaikkien aikojen mäkikotkana tunnettu ja sittemmin menevistä keikoistaan ja värikkäästä elämästään tutuksi tullut Matti Nykänen. Tätä spektaakkelia on turha selittää vaan se on nähtävä! Nykänen vetää yleensä keikoillaan keikkapaikat turvoksiin ihmisistä, joten nyt nähdään saadaanko Taron piha-alueelle kaikkien aikojen ennätys?
Nykänen on julkaissut kolme täyspitkää albumia joista viimeisin on vuodelta 2006, Ehkä otin, ehkä en. Keikalla tullaan kuulemaan hittejä näiltä levyiltä ja todennäköisesti lukuisista elämänviisauksistaan tunnettu Nykänen ei jätä välispiikeillään ketään kylmäksi.
Tervetuloa viihtymään ja tukemaan paikallista urheilua!