Junnuilla homma toimii! – D-pojat eivät ole hävinneet vielä jaksoakaan

D-poikien kausi on alkanut erinomaisesti.

Kilpa-Veljien D-poikien pelisarjassa pelaava joukkue on edennyt alkukauden ajan voitosta voittoon. Keltamustien juniorit eivät ole hävinneet vielä peliäkään, ei edes jaksoa.

Talvikauden aikana keltamustat ovat harjoitelleet ykköspelinjohtaja Janne Ritarin komennossa ja joukkue on kehittynyt merkittävästi. Keltamustien junioreille ei ole vielä löytynyt pysäyttäjää, kun alkulohkoa jäljellä enää yksi peli. D-poikajoukkue on napannut nimiinsä jokaisen pelatun jakson.

– Olemme kasvaneet joukkueena tosi paljon tämän matkan aikana ja kesän kohokohta, eli Oulun pesisleiri on vielä edessä. Tavoitteemme on kehittää pelaamistamme jokaisessa pelissä, Ritari myhäilee.

Talvikaudella hiotut lajitaidon ja hyvä joukkuehenki ovat näkyneet kauden ensimmäisten pelien aikana erinomaisena suorittamisena. Ennen kaikkea loistava yhteistyöpelaaminen ja joukkuehenki ovat olleet avainasemassa mainion alkukauden aikana.

– Meidän ei ole koskaan pakko voittaa. Pakko on ainoastaan antaa kaikkensa pelissä, tsempata koko joukkuetta ja pelata joukkueen eteen. Jos tulos ei sen jälkeen taululla ole meidän voitto, se asia meidän kaikkien pitää hyväksyä, Ritari kertoo joukkueen teemasta ja jatkaa:

– Aina emme onnistu kaikessa, vaikka kuinka haluaisimmekin, mutta kunhan yritämme oikeaa asiaa, voi silloin olla tyytyväinen. Jos yritämme väärää asiaa, silloin en ole valmentajana antanut tarpeeksi hyviä ohjeita. Peleistä nauttiminen on yksi tärkeimmistä asioista meidän tekemisessämme.

Joukkueesta pelinjohtaja ei halua kaivaa yksittäistä onnistujaa, vaan eteenpäin on menty joukkueena peli peliltä.

– Vaikea nimetä yksittäistä onnistujaa, kun kaikki ovat olleet loistavia ja jätkät ovat kehittyneet tosi paljon. Olemme saaneet hyvän ilmapiirin joukkueeseen ja uskon, että tässä porukassa kaikkien on helppo onnistua, Ritari uskoo.

Pelinjohtaja Janne Ritari on piirtänyt pojille pelilliset suuntaviivat.

Talvikauden päätteeksi juniorit pääsivät pelaamaan ainoastaan yhden harjoitusottelun, joka päättyi 1-1-tasatulokseen. Vaikka tulos olikin tasan, näkyi joukkueessa vellova potentiaali jo harjoitusottelun aikana.

– Harjoituspeli meni opetellessa pelaajien vahvuuksia. Toisella jaksolla alkoi jo itselleni hahmottumaan, että tässä on oikeasti hyvä porukka kasassa. Talvella, kun itse pääsin paikalle, pidimme paljon palavereita, joissa hiottiin meidän tapaa pelata pesistä ja etenkin tapaa toimia joukkueena. Katsoimme valmentajien Anna-Mari Laitilan ja Enni Ritarin kanssa suuntaviivat siihen, miten treenataan ja he vetivät hyviä treenejä, Ritari taustoittaa.

Keltamustien kausi alkoi toukokuun alkupuolella kotiottelulla Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan, joka päättyi ylistarolaisten 2-0 (10-5, 8-1) -voittoon. Ulkopeli oli kunnossa heti alusta alkaen ja sisäpeli rullasi hyvin.

– Sisällä saimme rummutettua tilannetta meidän keskipalkin jätkille, jotka antoivat pallolle runtua, Ritari kertaa.

Toisessa ottelussa ylistarolaiset ottivat revanssin Maila-Jussien poikia vastaan ja lopputulos oli sama: keltamustien 2-0 (7-6, 9-4) -voitto. Tällä kertaa ottelu oli tuloksellisesti tiukempi. Pelin alku ei ollut aivan yhtä terävä kuin kotipelissä, mutta lopulta keltamustien peli onnistui jauhamaan voiton tiukasta avausjaksosta yhden juoksun erolla ja toinen jakso menikin selvemmin luvuin YK-V:lle.

”Meidän ei ole koskaan pakko voittaa. Pakko on ainoastaan antaa kaikkensa pelissä, tsempata koko joukkuetta ja pelata joukkueen eteen” – Janne Ritari

Voitot jatkuivat vierasreissulla Vaasan Mailaa vastaan, jossa sisäpeli rullasi mainiosti. Parhaimpaan vuoropariin tuli 12 lyötyä ja jaksolukemat 16-1 ja 10-3 kertovat olennaisen hyvästä suorituksesta. Seuraavissa peleissä YK-V kaatoi Mailan myös Taro-areenalla 2-0-jaksoin.

– Vaasa-kotiottelu oli iso mittari meille: miten pystymme nollaamaan kaksi päivää aiemmin pelatun hurmospelin samaa porukkaa vastaan. Ensimmäisellä jaksolla olimme vähän herpaantuneita, mutta paransimme keskittymistä oikeisiin asioihin ja punnersimme ohi, Ritari kertaa.

Jonkinlaista sankarinviittaa avausjakson osalta voi asetella Matias Mäenpäälle, joka täräytti pallon maisemiin kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti. Toisessa jaksossa päätösvuoropariin lähdettiin 4-4-tasatilanteessa, mutta keltamustien sisäpeli onnistui mainiosti viimeisessä vuoroparissa.

– Viimeisesstä vuorossa tasatilanteessa hurmosteltiin viisi pinnaa taululle ja sitä kautta voitto kotiin. Pelin jälkeen oltiin silti vähän tuimana, koska peli-ilme ja asenne eivät meillä olleet sellaisia, mitä toivoimme ja mikä kuuluu meidän tapaan toimia joukkueena, Ritari muisuttaa.

Seuraavassa ottelussa Taro-areenalla Vähänkyrön Viestiä vastaan YK-V varmisti lohkovoittonsa voittamalla, kuinkas muutenkaan kuin jaksoin 2-0 (3-0, 10-0). Viesti-ottelussa myös ulkopeli oli löytänyt uomansa erinomaisesti, eivätkä vähäkyröläiset saaneet ensimmäistäkään juoksua koko ottelussa. Myös vastustajan ulkopeli oli hyvää, mutta keltamustat löysivät riittävät aukot Viestin kentästä.

– Viesti-matsi oli mahdollisuus kohentaa peli-ilmettä ja asennetta edellisestä pelistä, jotka olivatkin rautaa läpi ottelun. Nollatilanne oli niin kova, ettei kaveri tahtonut päästä ykköselle millään. Useita sellaisia vuoroja tuli, että kolmesta ensimmäisestä lyöjästä tuli palo, Ritari kehuu.

Keltamustien D-juniorit pelaavat viimeisen alkulohko-ottelunsa 10.6 Viestin vieraana. Lohkovoitto on jo varmistunut, joten sen suhteen ottelussa ei ole enää panosta. YK-V jatkaa kauttaan tämän jälkeen ylemmässä jatkosarjassa, jonka otteluohjelma selviää myöhemmin.

Keltamustien D-poikien pelatut ottelut:

06.05.2019
YK-V – Seinäjoen Maila-Jussit valkoinen 2-0 (10-5, 8-1)
1. palkinto: Aleksi Laitila
2. palkinto: Matias Mäenpää

19.05.2019
Seinäjoen Maila-Jussit valkoinen – YK-V 0-2 (6-7, 4-9)
1. palkinto: Konsta Korkeasaari
2. palkinto: Aleksi Mäenpää

27.05.2019
Vaasan Maila – YK-V 0-2 (1-16, 3-10)
1. palkinto: Aleksi Laitila
2. palkinto Matias Korkeamäki

29.05.2019
YK-V – Vaasan Maila 2-0 (6-3, 9-6)
1.palkinto: Matias Mäenpää
2. palkinto: Miika Mäkelä

31.05.2019
YK-V – Vähänkyrön Viesti 2-0 (3-0, 10-0)
1. palkinto: Matias Mäenpää
2. palkinto: Juho Koski

Sarjatilanne 2.6.2019

Joukkue O V2-0 V2-1 V1-0 H0-1 H1-2 H0-2 JUOKSUT P
1. YK-V 5 5 0 0 0 0 0 88 – 29 15
2. VäVi D-pojat 4 1 1 0 0 1 1 37 – 46 6
3. Vaasan Maila D-pojat 3 0 1 0 0 0 2 24 – 46 2
4. SMJ D-pojat valkoinen 4 0 0 0 0 1 3 38 – 66 1

 

D-poikien joukkue:

Matias Korkeamäki
Juho Koski
Aleksi Laitila
Miika Mäkelä
Mohammed Zerfa
Konsta Korkeasaari
Matias Mäenpää
Miiko Laitila
Aleksi Pirttimäki
Atso Yliluoma
Elias Myllymäki
Aleksi Mäenpää
Jussi Tuomi