Juha Niemi ja ”Poika” kävivät näytillä – Lyöjämestari mahdollisesta paluusta keltamustiin: ”Ehkä kymmenen vuoden päästä”

Kitinojan kylästä maailmalle ponnistanut Joensuun Mailan tuore SM-kultamitalisti ja lyöjäjokeri Juha Niemi kävi esittelemässä Superpesiksen mestaruuspokaalia poikaa keltamustien pelinjohtajan Jukka Polvi-Lohikosken kanssa perjantaina Ylistaron pitäjän ala-asteilla. Niemi vastaili koululaisten kysymyksiin ja jakoi muutaman sata nimmaria rundin aikana.

Vaikka Niemi on ylistarolaislähtöinen pelaaja, on hänen kasvattajaseuransa pääkaupungin mahtiseura Maila-Jussit. Kilpa-Veljien riveissäkin Niemi on kuitenkin pyörähtänyt kolmen ottelun verran vuonna 2009, kun Kilpa-Veljet pelasi vielä Ykköspesistä.

Erinomaisista lyönneistään tunnettu Niemi sivalsi kolmen Ylistarossa pelatun ottelun aikana kahdeksan juoksua ja kahdesti hän pokasi ykköspalkitun lusikan. Noissa otteluissa YK-V otti jaksojakin kovalla prosentilla, ja joukkue kaatoi Kankaanpään Urheilupuistossa jaksoin 2-0 ja Köyliön jaksoin 1-0. Ainoastaan Jokioinen onnistui kaapimaan voiton, kun se haki 2-1-voiton Ylistarosta.

Vaikka uransa aikana eri sarjoissa Niemi on lyönyt vajaan 600 ottelun aikana vaatimattomat 70+1551, ei mies ole koskaan onnistunut voittamaan Superpesiksen lyöjäkuninkuutta. Kolmesti mies on paukutellut hopealle, mutta kruunu tässä kilpailussa on silti jäänyt puuttumaan. Sekin kruunu Niemelle on varmasti jonain päivänä tulossa.

6-vuotiaana, 24 vuotta sitten, pesäpallon aloittanut Niemi on huomannut, että pesis on lajina kehittynyt hyvään suuntaan. Lentopallo sai aikoinaan väistyä pesiksen tieltä.

– Pesis on kehittynyt vauhdikkaampaan suuntaan siitä, kun aloitin. Tapahtumia kentällä on paljon enemmän, Niemi kertoo.

Poika vierailulla Topparlassa. Muutama koulussa pelaava pesisjunnumme esitti reilusti kysymyksiä lyöjäjokerille.

 

Superpesistä Niemi on pelannut Joensuun lisäksi Nurmossa, Seinäjoella ja Koskenkorvalla. Viimeiset kuusi kautta on kuitenkin kulunut itärajalla Joensuun riveissä. Nuo ovat olleet myös miehen pääsarjatasouran menestykkäimmät, sillä edellisenä viitenä vuotena Niemi otti pronssia ja nyt kuudennella kaudella vihdoin kultaa.

Joensuussa on tehty määrätietoista työtä pesäpallotoiminnan kehittämiseksi, joka on nostanut lajin profiilia alueella hyvään suuntaan. Joensuun katuja Niemi saa edelleen tallata rauhassa, mutta välillä joku pysäyttää tähtijokerin vaihteekseen ajatuksia.

Viimeinen finaaliottelu Joensuun kotikentällä keräsi 3700 katsojaa, mikä on nykyisin hyvämäärä. Lisäkatsomoilla yleisöä olisi voinut olla vieläkin enemmän, mutta Joensuun stadionin yleisökapasiteetti tuli 3700 kohdalla vastaan. Vaikka kultavuosista pesiksen katsojamäärät ovatkin laskeneet, on ympärillä aistittavissa uutta nousua.

– Pesis on siellä suosittu kesälaji tällä hetkellä ja yleisöä on tullut hyvin paikalle. Siellä on rakennettu nousua pitkään ja menty eteenpäin, Niemi sanoo.

Niemen pallon lyömistä on mitattu erilaisin välinein. Tiettävästi hän lyö Suomen kovimmin ja pallo lähteekin Niemen mailasta vajaata 190 kilometriä tunnissa. Virallisesti ennätys kirjataan 189 km/h. Pituudessakin hän on lyönyt liki 150 metriä. Kuvastaakseen pituutta: sillä voisi huonolla onnella osua Urheilupuiston kotipesästä lyödessä maantiellä ohiajavan auton lasiin.

Polvi-Lohikoski lahjoitti Niemelle ala-astekierroksen päätteeksi pullon tarunhohtoista YK-V-viiniä.

 

Vahvistamattomien huhujen mukaan Kilpa-Veljien pelinjohtaja Polvi-Lohikoski on lyönyt palloa 185 kilometriä tunnissa, ja näin ollen hän jäisi Niemelle vain hitusen. Laitteisto ei kuitenkaan ollut aivan yhtä moderni kuin Niemen lyöntiä mitatessa, joka saattaa ehkä vaikuttaa asiaan.

Niemellä on vielä vuosi kontrahtia Joensuun kanssa, kunnes hän vapautuu jälleen markkinoille. Tällä hetkellä pesäpallo on Niemellä päätoimi ja vuosiakin lajin parissa lienee edessä vielä paljon.

Nähdäänkö Niemi kuitenkin joskus vielä kotipitäjän seuran Kilpa-Veljien paidassa?

– Kyllä haluaisin YK-V:n paidan pukea vielä joskus päälle. Ehkä kymmenen vuoden päästä, Niemi vastaa kryptisesti.

Tässä vielä lisää kuvia ala-aste kierrokselta:

Poika yhteiskuvassa Topparlan koulun kanssa.
Niemen nimmari pääsi myös mailaan.
Kilpa-Veljet lahjoitti pallokoiran Urheilupuiston kentän lähdeisyydestä löytämiä pesäpalloja jokaiselle koululle.
Myös pelinjohtaja pääsi jakamaan yhden nimikirjoituksen.