Avausottelusta Vimpelistä saatiin mukaan yksi pinna, kun isäntäjoukkue oli parempi jaksoin 2-1 (5-6, 11-4, 0-0, 2-0). Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta vastustajan konkarin Jarno Himmelän maaginen lyönti vieritti potentiaaliset pisteet tuonenvirtaan.
Keltamustien avauspeli Vimpelissä lauantaina 11.5 päättyi kotijoukkueen 2-1-voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Yhdellä kärjellä pelannut kotijoukkue onnistui olemaan sisällä riittävän tehokas napatakseen kaksi pistettä keltamustilta.
Avausjaksolle Kilpa-Veljet tuli erinomaisella asenteella ja pystyi kaapimaan 6-5-jaksovoiton. Vaikka Vimpelin tehopelaajat onnistuivat sisällä jauhamaan hyvän määrän pinnoja, pystyivät keltamustat vastaamaan haasteeseen.
– Ensimmäinen jakso oli meiltä erittäin hyvää peliä. Jokaisessa vuoroparissa teimme juoksuja, pelinjohtaja Jukka Polvi-Lohikoski kiittelee.
Myös Vimpeli onnistui kolmessa ensimmäisessä vuoroparissa järjestelemään vähintään juoksun. Keltamustat kuitenkin sisuuntuivat ulkopelissään viimeiseen vuoropariin ja onnistuivat nollaamaan Vimpelin terävän kärjen.
– Puskimme koko ajan. 6-5-tilanteessa olimme ulkona puolustamassa jaksovoittoa ja onnistuimme siinä hyvin. Lähdimme hyvällä tsempillä koppiin, Polvi-Lohikoski sanoo.
Toinenkin jakso eteni tasaisissa merkeissä aina kolmanteen vuoropariin saakka. Ottelun yhdeksi isoksi käännekohdaksi muodostuikin juuri toisen jakson kolmannen vuoroparin aloittava, jossa Vimpeli pääsi takomaan yhteensä seitsemän juoksua.
Vuoroparin kaksi ensimmäistä juoksua tulivat ottamattomilla lyönneillä, mutta käännekohdaksi muodostui Jarno Himmelän rannekääntöpussinpohjaspesiaalilyönti, joka luultavasti oli tarkoitettua kovempi. Se kuitenkin pääsi yllättämään keltamustien kentän, ja hämmästys oli suuri, kun Himmelän täräyttämä pallo jaksoi juuri penkereen yli Saarikentän legendaariseen jokeen.
Vaikka Oskari Jaakkola syöksyi kopparintontilta pieneen vimpeliläiseen uimakouluun, ei se estänyt enää kentän tyhjenemistä. Himmelän kunnarin ja kolmen tavallisen arvoisella lyönnillä isäntäjoukkue pakeni jo 8-1-johtoon ja seinä keltamustien edessä nousi entistä suuremmaksi.
Vimpeli löi vielä muutaman juoksun neljännen aloittavalla, eikä tästä enää ollut nousemista. Edessä oli näin ollen supervuoro. Toinen jakso päättyi isäntien 11-4-voittoon, eikä talvikaudella hyvin toiminut ulkopeli päässyt täysin oikeuksiinsa.
Supervuoro oli tasainen näytös. Keltamustat onnistuivat superin aloittavalla nollaamaan Vimpelin ja sai näin ollen yhdellä juoksulla mahdollisuuden korjata kaksi pistettä kotiin. Vaikka palottoman ajon luominen keltamustilta onnistuikin, jäi kotiutus piipuun. Edessä oli kotiutuslyöntikilpailu, joka kääntyi lopulta vimpeliläisille 2-0-lukemin.
Keltamustien ykköskärki oli hyvässä tikissä läpi Vimpeli-ottelun. Kärkilyönnit onnistuvat erinomaisesti ja tuodutkin juoksut painottuivat pääasiassa ykköskärjelle. Ykkösellä pelannut Keijo Saarenmaa toi neljä juoksua, Janne Polvi-Lohikoski kaksi ja Ossi Maunula yhden. Ykköspalkittu Maunula hoiti kakkospalkitun Saarenmaan tapaan kärkilyönnit sataprosenttisella varmuudella. Maunula kunnostautui myös kolmella kotiutuksellaan.
Paikoitellen otteisiin jäi parantamisen varaa, mutta jälleen kerran on todettava, että täysi pistepotti ei ollut kaukana. Seuraavan kerran pistejahdissa ollaan sunnuntaina 19.5, kun sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva Alavus saapuu vierailulle Taro-areenalle. Tervetuloa seuraamaan klo 15.00 alkavaa ottelua paikan päälle!